Elamysmatkat
Mont Blanc Mont Blanc Mont Blanc: Retkikunta Sillanpää

Mont Blanc - viikot

 

Järjestämme kesällä 2010 kolme opastettua viikkoa joiden tavoitteena on kaikkien osanottajien pääsy Euroopan korkeimman vuoren, Ranskan ja Italian rajalla sijaitsevan Mont Blancin, huipulle. Kullekin viikolle otamme kuusi asiakasta.

 

Nousu Euroopan katolle ei edellytä aikaisempaa kiipeilykokemusta. Perusreitti, jota käytämme, on suurimmalta osaltaan helppoa kävelyä ja kiipeilyä. Toisaalta tälläkin reitillä on vaarana mm. tietyissä paikoissa tippuvat kivet, railot, sään nopea muuttuminen, lumivyöryt jne. Monissa paikoissa horjahtaminen ja kaatuminen voi myös olla kohtalokasta, joka vuosi perusreitilläkin kuolee ihmisiä jotka eivät ole varustautuneet ja valmistautuneet oikein. Näin ollen, vaikka reitti teknisesti ottaen onkin helppo, emme suosittele vuoren valloituksen yrittämistä ilman opasta jos ette hallitse mm. köysitekniikoita, railopelastusta, aklimatisoitumista, sään ennustamista vuoristossa, lumivyöryjä jne. Toisaalta oppaan kanssa kiivettäessä huipun saavuttaminen onnistuu varmemmin. Opas on ollut samalla vuorella jo lukuisia kertoja aikaisemmin ja tuntee olosuhteet, osaa rytmittää nousun oikein ja lyhyesti sanottuna vastaa kaikesta jolloin te voitte keskittää kaikki voimanne huipun saavuttamiseen ja noususta nauttimiseen.

 

 

Asumme Verbierin kylässä Sveitsissä ja siirrymme Chamonixiin vain itse Mont Blancin nousua varten. Mielestämme Verbier on parempi tukikohta sillä siellä asumme yli 1500 metrin korkeudessa ja näin ollen jo pelkkä oleskelu ja asuminen edesauttaa ohueen ilmaan tottumista. Chamonixin kyläkorkeus on n. 1000 metriä ja tutkimukset ovat osoittaneet, että aklimatisoituminen alkaa vastaa n. 1000 metrin korkeudessa. Toisaalta kesällä asuminen Verbierissä on edullisempaa kuin Chamonixissa ja kesän korkeasesongin (heinä-ja elokuu) aikana Chamonix on usein tuskaisen ruuhkainen kun taas Verbierissä on mielestämme sopivan paljon väkeä.

 

 

Mont Blanc – viikkojen ajankohdat ja hinnat:

3.7. -11.7.2010,  (la-su) 1340 euroa *

1.8. - 9.8.2010, (su-ma) 1390 euroa *

28.8. - 5.9.2010, (la-su) 1320 euroa *

* (hinnat pätevät kun ryhmä on täysi eli 6 asiakasta. Varaamme oikeuden hinnan muutoksiin jos ryhmän koko jää pienemmäksi. Näin on käynyt kuitenkin varsin harvoin)

 

Hinnat sisältävät:

Majoituksen (8 yötä) 2-4 hengen huoneistossa. Yksin matkustavat jakavat kahden hengen huoneen jonkun toisen kanssa tai 100 euron lisämaksusta saavat oman huoneen. Liinavaatteet ja loppusiivous sisältyvät hintaan.
Kenttäkuljetukset Geneven kentältä Verbieriin ja takaisin kentälle mukavasti ja nopeasti henkilöautoilla tai pikkubussilla.
Hyväksytyn vuoristo-oppaan tai apuoppaan (UIAGM) opastus viidelle päivälle.
Majoituksen vuoristomajoissa puolihoidolla (aamiainen ja illallinen. Juomat eivät sisälly hintaan) sekä Mont Blancin nousulla että aklimatisoitumisnousulla.
Kaikki hissimaksut sekä Mont Blancin nousulla että aklimatisoitumisnousulla.
Kaikki kuljetukset henkilöautolla Verbieristä Saas Grundiin (aklimatisoitumisnousu)ja takaisin sekä Verbierin ja Chamonixin välillä.
Neuvot, ohjeet ja kartat siihen mitä voi ja kannattaa tehdä Verbierissä ensimmäisenä päivänä kun opas ei ole mukana (ensimmäinen koko päivä Verbierissä, sunnuntai).

 

Hinnat eivät sisällä:

Ruokia 
Välineiden (jääraudat, kengät, valjaat jne.) vuokria.
Juomia vuoristomajoissa.
Lounaita kiipeilypäivinä.
Lentoja (meidän kauttamme voitte kyllä varata lennot Geneveen edullisesti).
Oppaiden palkkoja, jos joudumme huonon sään sattuessa odottamaan Gouter:n majalla ja yritämme nousua vasta lauantaina normaalin perjantain sijasta (tämä maksaa lisää 210 euroa per henkilö) 
 

 

Viikon ohjelma:

 

1. Päivä, lauantai:
Lento Geneveen ja kuljetus kentältä Verbieriin. Majoittuminen.

 

2. Päivä, sunnuntai:
Kevyt vaelluspäivä Verbierin kylän lähimaastoissa. Tänä päivänä opasta ei tarvita, tarkoitus on vain totutella ohuempaan ilmaan kävelemällä n. 2000-3000 kilometrin korkeudella. Toki annamme teille käyttöön kartat ja kerromme missä kannattaa kävellä ja missä menee kauniita reittejä.

 

3. Päivä, maanantai:
Aamulla ajamme Saas Grundin kylään, n. 100 kilometrin päähän Verbieristä. Nousemme hisseillä ylös 3100 metrin korkeudella sijaitsevalle Hohsaas Huttelle. Iltapäivällä lähdemme jäätikölle kävelemään, harjoittelemaan köysistössä kulkemista, jääraudoilla kävelyä, erilaisia pelastustekniikoita ja kaikkia perustaitoja joita tarvitsemme seuraavan päivän nousulla ja Mont Blancilla.

Saas Grund sijaitsee kuuluisien Saas Feen ja Zermattin hiihtokeskusten lähellä, keskellä majesteettisia vuoria. Yli puolet Euroopan 4000 metriä korkeista vuorista sijaitsee aivan näköetäisyydellä. Matterhorm, Dent Blanche, Rosa Blanche jne jne.

 

4. Päivä, tiistai:
Heräämme aamulla n. klo 05.00 ja aamiaisen jälkeen lähdemme kiipeämään kohti Weissmies–vuoren huippua. Weissmies on eräs helpoimpia "nelitonnisia" mutta kuitenkin mahtavan kaunis vuori joka tarjoaa uskomattomat maisemat.

 

Olemme valinneet tämän vuoren aklimatisoitumisnousua varten (vaikka se onkin pienen ajomatkan päässä Verbieristä) sen takia, että näin pystymme nukkumaan varsin korkealla (3100 metrissä) ja huippu jolle kiipeämme on teknisesti helppo ja kuitenkin niin korkea, että se auttaa erittäin hyvin ohueen ilmaan tottumisessa.

 

Tämän lisäksi jäätiköllä kulkeminen on syytä opetella ennen kuin lähdetään kiipeämään ja täällä pääsemme helposti ja pienellä vaivalla opettelemaan näitä taitoja.

 

Ja vielä ehkä tärkein syy: Hohsaas Hutte on viihtyisä ja siellä saa hyvää ruokaa eikä se koskaan ole liian täynnä. Tämä on erittäin tärkeä asia valmistauduttaessa Mont Blancille. Chamonixin laaksossa ovat kaikki vuoristomajat kesäisin erittäin täynnä ja ruuhka on joskus aivan sietämätöntä. Vuorten rauhasta nauttimisen voi siellä todellakin unohtaa. Syyskuussa –02 nousimme Weismies–vuorelle tyynessä säässä aamuauringon ensi säteiden valaistessa eikä ympärillämme ollut ketään muita. Alhaalla n. tunnin kiipeämisen päässä nousi kohti huippua pari muuta ryhmää. Tällaisesta on turha edes haaveilla Chamonixin laaksossa.

 

Nousun jälkeen palaamme iltapäivällä Verbieriin.

 

5. Päivä, keskiviikko:
Ennen Mont Blancille nousua on hyvä levätä ja tankata paljon ruokaa ja juomaa edellisenä päivänä. Ts. vietämme päivän Verbierissä tai aivan lähistöllä, opettelemme kalliolla kiipeämistä (jota joudumme tekemään seuraavana päivänä matkalla Blancille), perussolmujen tekemistä sekä kaikenlaista muuta kiipeilyyn liittyvää. Syömme ja juomme runsaasti koko päivän jotta kehossamme olisi energiaa seuraavan parin päivän koettelemusta varten.

 

6. Päivä, torstai:
Lähdemme aikaisin aamulla kohti Les Houchesin kylää lähellä Chamonixia. Nousemme kabiinihissillä ja junalla n. 2400 metrin korkeuteen josta kävelemme helppoa polkua n. 3100 metriin Tete Roussen vuoristomajalle. Täällä jakaudumme kolmeen joukkueeseen (kaksi asiakasta ja yksi opas per joukkue), otamme köyden esille ja lähdemme kiipeämään kohti Gouter:n majaa joka sijaitsee n. 3800 metrin korkeudella. Tämä osuus on monien mielestä vaikein ja vaativin koko Mont Blancin perusreitillä eikä sitä kannatakaan aliarvioida. Pieni osuus tällä pätkällä on myös koko reitin vaarallisin; n. 100 metriä leveä lumiränni jossa silloin tällöin tippuu kiviä alas. Tämä kuru täytyy ylittää mahdollisimman nopeasti ja oikeaan aikaan riskin minimoimiseksi.

Illalla syömme päivällisen Gouter:n majalla ja menemme nukkumaan viimeistään yhdeksältä. Tämä vuoristomaja on valitettavasti erittäin epäviihtyisä lähinnä kovan tungoksen takia...

 

7. Päivä, perjantai:
Huippupäivä! Nousemme joko klo 01.00 tai 02.00, syömme aamiaista järjettömässä ryysiksessä ja pyrimme aloittamaan nousun viimeistään klo 03.00. Jos kaikki menee hyvin nousun aikana ja olette hyvässä kunnossa saavumme huipulle n. klo 06.30 – 08.30. Tavoitteenamme on kiivetä hyvin hidasta ja tasaista tahtia pitäen vain aivan välttämättömimmät tauot.

Palaamme takaisin Gouter:n majalle, syömme nopeasti lounasta, keräämme majalle jättämämme ylimääräiset tavarat ja lähdemme laskeutumaan.

Palaamme iltapäivällä/alkuillasta Verbieriin.

 

 8. Päivä, lauantai:
Lauantai on varapäivä huipulle nousemiseen siinä tapauksessa, että perjantaina meillä on ollut niin huono ilma (tai joku muu syy), että emme ole pystyneet nousemaan huipulle. Tämän varapäivän käyttö on toisaalta hieman ongelmallista sikäli, että koko Mont Blancin kiipeilysesongin ajan (kesä-syyskuu) Goutter:n maja on täyteen varattu(ja itse asiassa ylibuukattu) joka yölle jo kuukausia etukäteen. Täten jos haluamme varata lauantain varapäiväksi meidän täytyy sitoutua siihen ja maksaa se etukäteen.

Jos olemme nousseet huipulle jo perjantaina niin siinä (normaali) tapauksessa tämä päivä on vain rentoutumista ja juhlimista varten Verbierissä.

 

9. Päivä, sunnuntai:
Kuljetus Geneven lentokentälle ja paluulento.

 

Huomioon otettavia asioita:

Hintoihin sisältyy kuuden hengen ryhmälle siis 2 opasta maanantaista keskiviikkoon ja 3 opasta torstaina ja perjantaina Mont Blancin nousun aikana. Jos ryhmän koko jää pienemmäksi niin oppaiden määrä voi vaihtua. Mont Blancilla yksi opas ei kuitenkaan koskaan saa ottaa enempää kuin 2 asiakasta kerrallaan.

Jos haluatte, että varaamme Gouter:n vuoristomajasta majoituksen myös perjantai-illaksi varmuuden vuoksi huonon sään varalle ja sitten pääsemmekin huipulle jo perjantaina (normaali tapaus) niin tämä maksaa n. 40 euroa per henkilö lisää.

Yksin voi lähteä mutta suosittelemme matkalle lähtemistä ainakin yhden kaverin kanssa. Parasta on jos teitä on parillinen lukumäärä. Silloin voitte kiivetä Blancille kaverin kanssa samassa köysistössä.

Hintoihin ei sisälly mitään varusteiden vuokria. Erikoisvarusteet mitä tarvitsette sekä aklimatisoitumisnousulla että Blancin nousulla ovat: jääraudat kenkiin, hakku, valjaat, otsalamppu ja kypärä. Näiden vuokraaminen neljäksi – viideksi päiväksi maksaa n. 40-60 euroa. Otsalamppu kannattaa melkein ostaa, se maksaa n. 35-50 euroa ja on erittäin näppärä monissa eri tilanteissa.


Monilla suomalaisilla on omat vaelluskengät mutta täytyy muistaa, että tavalliset Suomen metsiköihin ja tuntureille sopivat vaelluskengät eivät sovellu vuoristokiipeilyyn. Kengissä täytyy olla erittäin jäykkä pohja, pohja ei saisi taipua juuri ollenkaan. Toinen tärkeä tekijä on kenkien lämpimyys ja vedenpitävyys. Ylhäällä vuorten huipulla voi olla erittäin kylmä (viime vuonna syyskuun ensimmäisellä viikolla meillä oli n. 15 astetta pakkasta ja kova tuuli. Mont Blancin nousun ensimmäisenä päivänä kengät usein kastuvat ja jos vesi menee kenkään sisään niin huippupäivänä yöllä märät kengät ovat taatusti jääkylmät ja koko nousu voi kaatua paleltuviin varpaisiin. Vuoristokiipeilykenkiä (muovisia) vuokrataan Chamonixissa joten sopivien ja lämpimien kenkien löytäminen ei ole ongelma.

Vaatetuksen perusteet: Huipuilla voi olla erittäin kylmä ja kova tuuli myös kesällä. Joten, ehkä tärkein vaate on kunnollinen tuulta ja vettä pitävä kuoriasu (esim. Goretex) jossa ei ole paksua vuorta. Toppaukset kastuvat ja niitä on vaikea saada kuivaksi ja sitten ne eivät enää lämmitä. Huppu on usein tuulisella säällä tärkeä. Kuoriasun alle kuuluu fleecekankainen tai joku muu vastaava välikerros ja niiden alle keinokuituinen tai villainen alusasu. Käsineiden tulee olla lämpimät ja tuulta ja vettä pitävät. Mukaan tarvitaan kahdet käsineet, kevyemmät ensimmäistä päivää varten ja kunnollisen lämpimät huippupäivää varten. Hyviä ja lämpimiä keinokuituisia sukkia. On hyvä pitää mielessä, että puuvillaiset vaatteet eivät kuulu vuorille! Päähineiksi sopii perinteinen kunnon pipo (villaa tai fleeceä) ja toinen kevyempi päähine aurinkoa vasten suojaamaan.


Muita varusteita: Kunnolliset aurinkolasit, aurinkorasvaa voimakkaalla suojakertoimella, säärystimet tai lumisuojat (eivät pakolliset mutta ovat hyvä olla olemassa varsinkin jos käytätte leveälahkeisia lasketteluhousuja joihin jäärautojen piikit tarttuvat helposti), huulirasva, kamera.

JA SITTEN AIVAN LOPUKSI ERITTÄIN TÄRKEÄ ASIA. MONT BLANCIN PERUSREITTI ON TEKNISESTI HELPOHKO, JOTEN TÄRKEIMMÄT JA TAVALLISIMMAT SYYT NOUSUN EPÄONNISTUMISEEN OVAT:


HUONO SÄÄ (JA TÄLLE EMME VOI MITÄÄN)
RIITTÄMÄTÖN AKLIMATISOITUMINEN (USKOMME JA TIEDÄMME KOKEMUKSESTA, ETTÄ LAATIMAMME OHJELMA ON RIITTÄVÄ NOUSUN ONNISTUMISTA AJATELLEN N. 90 %:LLE IHMISISTÄ)
KIIPEILIJÄN HUONO KUNTO. ELI TÄMÄ VIIMEINEN ON AINOA ASIA MIHIN TE ITSE VOITTE VAIKUTTAA. TEKNINEN HELPPOUS EI TARKOITA, ETTÄ HUIPULLE MENTÄISIIN HUONOKUNTOISENA. ON MIELESTÄNI TURHA LAITTAA NÄINKIN PALJON RAHAA KIINNI JA SITTEN OLLA VALMISTAUTUMATTA KUNNOLLA. MONT BLANCIN HUIPULLA KÄYNTI ON AINA VARSIN HYVÄÄ KUNTOA VAATIVA YRITYS JOTEN HUONOKUNTOISENA ON TURHA LÄHTEÄ!!!!!!! EI MUUTA KUIN TREENAAMAAN.
 

Varauskysely
Voidaksemme käsitellä tiedustelusi, täytäthän kaikki tiedot.

Lähtöpäivä

Matkan pituus

Elämysmatkat.com | Milargo Ltd Oy | Annankatu 12, 00120 Helsinki
Puh. 09 6227 0940, Fax 09 6 92 7120, info(at)elamysmatkat.com