Vuoristo – oppaat ja turvallisuus

Elämysmatkojen opastalli

Vuoristo-opas on vuorilla, kallioilla ja jäällä liikkumisen ammattilainen. Talvisin vuoristo-opas opastaa asiakkaita niin off-piste hiihdossa, helikopterihiihdossa, hiihtovaelluksilla, kuin jää- ja talvikiipeilyssäkin. Kesällä suurin osa asiakkaista palkkaa oppaan Mont Blancin, Matterhornin tai vastaavien suurten ja kuuluisien vuorten nousuja varten. Lisäksi opastetaan kalliokiipeilyä sekä tehdään tavallisia vaelluksia. Jäätikkökurssit ja canyoning ovat myös osa oppaan työtä kesäisin.

Elämysmatkojen kautta voi varata oppaaksi kaikki suomalaiset UIAGM-oppaat. Suomalaiset oppaat tekevät paljon töitä ja opastuksia yhdessä ja Elämysmatkoilla on käytössä kaikki ammattiopaiden verkostot kaikkialla maailmassa.

Elämysmatkojen perustaja Pette Halme oli ensimmäinen suomalainen virallinen UIAGM-vuoristo-opas. Hän valmistui oppaaksi vuonna 2003. Nykyään Suomessa on neljä virallisen UIAGM-hyväksynnän saanutta opasta – Petten lisäksi Petter Reuter, Osku Siivonen ja Rasmus Krogerus.

Kaikissa vuorilla harrastettavissa lajeissa on riskejä (mm. lumivyöryt, railot, riski pudota, jne). Tänä päivänä turvallisuus onkin eräs tärkeä syy oppaan palkkaamiseen, mutta opas on myös opettaja joka jakaa tiedoistaan ja kokemuksistaan. Luonnollisesti opas tuntee myös paikalliset olosuhteet, ja tietää mistä löytyy parhaat paikat ja kelit.

Mikä UIAGM?

UIAGM (Union International des Associations de Guides de Montagnes) on kansainvälinen vuoristo-opasliittojen kattojärjestö)

Nykyään liittoon kuuluu n. 20 maata ja koulutuksen läpikäyneitä oppaita on monesta kymmenestä eri maasta. Joissain maissa, kuten kaikissa alppimaissa, vuoristo-oppaan ammattia saa harjoittaa vain jos on käynyt kyseisen liiton hyväksymät kurssit. Monissa maissa, kuten esim. kaikissa pohjoismaissa, periaatteessa kuka vaan saa kutsua itseään vuoristo-oppaaksi. Käytännössä juuri mitkään tahot eivät näissä maissa valvo oppaiden ammattitaitoa.

Monissa UIAGM-liittoon kuuluvissa maissa toimii siis sekä kyseisen koulutuksen käyneitä oppaita, että oppaita, joiden koulutus ja asiantuntemus on lähinnä heidän omalla vastuullaan. Näin on asian laita esim. kaikissa pohjoismaissa, Himalajalla sekä Etelä-Amerikassa. Aina silloin tällöin joissain maissa lainsäädäntö ajanmukaistetaan, ja vuoristo-oppaan ammatista tehdään luvanvarainen. Esimerkiksi naapurimaassamme Ruotsissa on hallituksen toimesta asetettu työryhmä tutkimaan, josko sielläkin ruvettaisiin vaatimaan oppailta UIAGM-koulutusta.

UIAGM-koulutus on monivuotinen ja kurssille pääseminen ja niiltä valmistuminen edellyttää erittäin laajaa kokemusta vuorilla liikkumisesta ja siellä erilaisissa tilanteissa toimimisesta erilaisissa olosuhteissa. Lue lisää UIAGM:stä järjestön verkkosivuilta.

Mitä se maksaa?

 

Vuoristo-oppaan päivätaksa vaihtelee maittain. Alppimaista virallisen UIAGM-vuoristo-oppaan palkkaaminen on edullisinta Italiassa, n. 250 – 350 euroa per päivä. Kaikki UIAGM-liittoon kuuluvat maat mukaan lukien edullisinta oppaan varaaminen on sellaisissa maissa kuin Slovakia, Puola, Peru jne, ja kalleinta Norjassa ja Japanissa. Päivätaksat vaihtelevat n. 200 eurosta n. 600 euroon.

 

Suomalaisten vuoristo-oppaiden taksat noudattavat ruotsalaisten ja ranskalaisten oppaiden taksasuosituksia, eli ovat n. 350-450 euroa päivältä.

 

Elämysmatkojen kautta varatessa päivähinta on hieman oppaiden normaalitaksoja edullisempi.

KUINKA VOIN AUTTAA?

Ota yhteyttä asiakaspalveluumme. Asiantuntijamme ovat käytettävissänne.

(09) 622 70 940

info@elamysmatkat.com