Pette Halme
Verbier, Sveitsi
Heimopäällikkö Halme
Pette Halme on Suomen ensimmäinen vuoristo-opas, Elämysmatkojen perustaja ja osa suomalaista vapaalaskuhistoriaa.
Pette aloitti hiihtouransa pikkupoikana Paloheinän mäessä ja teki ensimmäiset käännökset Alpeilla jo 70-luvulla pikkuveljensä kanssa. Läpi kouluaikojen, armeijan ja kauppakorkean Pette vietti kaudet Alpeilla ja Pohjois-Amerikassa ja kisasi siinä välissä pujottelussa ja suurpujottelussakin. Kesäisin lajiksi vaihtui kiipeily ja purjehdus.
Elämäntapa muutui huomaamatta ammatiksi kun Pette järjesti ensimmäisiä bussireissuja Alpeille kauppakorkean kaveriporukalle 80-luvulla. Matkoja kertyi hyvien reissukokemusten ja kovan maineen myötä yhä enemmän ja Halme ryhtyi kehittämään Elämysmatkoista oikeaa alppimatkatoimistoa. Vuosien varrella Pette on auttanut monia nykyisiä hiihtoaktiiveja kehittämään hiihto- ja vapaalaskukulttuuriamme ja työ jatkuu edelleen.
Pette opiskeli itsenäisesti lumiturvallisuusasioita ja kehitti vuoristotaitojaan jo ennen kuin opaskoulutusjärjestelmää tunnettiin Suomessa. 2000-luvun alussa Pette pääsi ensimmäisenä suomalaisena UIAGM-opaskoulutukseen ja valmistui 2003. Sittemmin Elämysmatkat on jatkanut kasvuaan ja pitänyt heimopäällikön kiireisenä myös konttorihommissa, mutta yhä joka vuosi Pette opastaa kymmeniä päiviä Alpeilla, Japanissa ja Pohjois-Amerikassa.

Pette vastaa nykyisin Elämysmatkojen aktiivimatkojen suunnittelusta ja tuotekehityksestä. Pette on mukana oppaana useilla kierto- ja aktiivimatkoilla sekä vapaalaskuviikoilla.
Alkavan kauden matkoista Pette opastaa ainakin Kanadan kiertomatkoilla ja Haute Route – vaelluksilla Verbieristä – Zermattiin huhtikuussa. Myös yksittäisiä opaspäiviä voi tiedustella erityisesti Halmeen kotipaikka Verbieriin suuntautuvien matkojen yhteyteen.


