Vuoristo – oppaat ja turvallisuus

Rasmus Krogerus
Chamonix, La Grave, Helsinki

Rasmus ”Rasse” Krogerus on vuonna 1977 syntynyt helsinkiläinen vuoristo-opas ja tuorein UIAGM-koulutuksen läpäissyt suomalainen.

Sympaattinen Rasse kerää kehuja rauhallisuudestaan ja ammattitaidostaan lähes poikkeuksetta opasasiakkailtaan. Lahjakkuus oppaan työssä vaadittavissa taidoissa oli nähtävissä jo 2005-2007 kun hän toimi Elämysmatkojen kohdeoppaana Engelbergissä. Rasse jätti Engelbergiin suuret saappaat täytettäviksi häntä seuranneille oppaillemme.

Rasse aloitti eräopas-koulutuksen vuonna 2000. Pari vuotta myöhemmin Narvikissa Rasse tapasi Petter Reuterin joka oli hänellä kouluttajana. Narvikin reissulta Rasseen tarttui kipinä kouluttautua vuoristo-oppaaksi. Nykyisin Rasse ja Petter työskentelevät tiiviisti yhdessä Vuoristoretket-yrityksessään.

Viime talvet Rasse on asunut perheensä kanssa La Gravessa. La Grave on tunnettu off-piste-kohde mutta lähettyviltä löytyy myös paljon hiihtovaellusta ja muita kiinnostavia laskettelukeskuksia. Keväisin Krogerus suuntaa kohti Pohjois-Skandinaviaa missä hiihtokausi jatkuu toukokuuhun ja ylikin. Toukokuussa Lofoottien kalliot ovat jo kuivuneet ja kiipeilysesonki alkanut.

Kesäisin kotina toimii Chamonix, mutta myös La Grave on tuttu kesäpaikka. La Grave on kaukana Chamonixin turistimääristä ja Ecrinin kansallispuistosta löytyy valtava määrä alppi- ja kalliokiipeilyä. Rasse on työskennellyt kokopäiväisesti kiipeilyn ja melonnan parissa vuodesta 2004. Vuonna 2008 Rasse aloitti kansainvälisen vuoristo-oppaan (UIAGM) koulutuksen Ruotsissa ja valmistui nopeassa tahdissa maaliskuussa 2011.

Elämysmatkojen vuoristotallin valikoimaan on nostettu Rassen ja Petter Reuterin opastamat hiihtovaellus- ja vapaalaskuviikot La Gravessa ja Narvikissa, kalliokiipeilyn jatkokurssi Lofooteilla sekä alppikiipeilykurssi La Gravessa. Yksittäisiä ja räätälöityjä opastuksia voi varata ja tiedustella oheisella lomakkeella.

Montako mahtuu mukaan?

Ryhmän maksimiasiakasmäärä vaihtelee aktiviteetin mukaan. Vaikeilla alppi-, kallio- ja jääkiipeilyreiteillä maksimi määrä on yleensä kaksi asiakasta per opas ja joillain varsin vaativilla reiteillä jopa vain yksi asiakas yhtä opasta kohti.

 

Off-piste hiihdossa ja hiihtovaelluksessa maksimi asiakasmäärä on yleensä kuusi asiakasta per opas, mutta helpoilla reiteillä voidaan joskus ottaa seitsemänkin asiakasta. Mutta, luonnollisesti, mitä enemmän ryhmässä on jäseniä sitä hitaampaa on eteneminen ja sitä vähemmän ehditään päivän aikana tehdä.

KUINKA VOIN AUTTAA?

Ota yhteyttä asiakaspalveluumme. Asiantuntijamme ovat käytettävissänne.

(09) 622 70 940

info@elamysmatkat.com