Miksi vapaalaskea opastettuna

japanin_nousijat

MIKSI VAPAALASKEA OPASTETTUNA?

Vapaalaskussa aluetuntemus ja turvallisuus ovat ensisijaisen tärkeitä. Kaikilla vapaalaskuviikoilla oppaina toimivat tuntevat paikalliset olosuhteet erittäin hyvin, joten laskupäivinä pääsee suoraan asiaan nopeasti ja turvallisesti. Vapaalaskuviikkojen asiakkaat voivat osallistua myös ilman eri veloitusta lumiturvallisuuskurssille, joka pidetään Helsingissä Ski Expon yhteydessä. Kurssilla käydään läpi lumiturvallisuuden perusteet ja tarvittavien lumiturvallisuusvälineiden käyttö.

Omatoimisesti matkustaminen ja hyvän majoituksen löytäminen on hankalampaa Japanissa kuin esimerkiksi Alpeilla, ja ylimääräiseen säätämiseen menee tottumattomalta Japanin kävijältä paljon aikaa ja rahaa sekä ennen matkaa että paikan päällä. Valitsemamme kohteet, lennot, hotellit, kuljetusyhtiöt, ravintolat ja paikalliset oppaat ovat tarkkaan harkittuja ja vuosien saatossa parhaiksi todettuja. Kokeneet oppaat osaavat myös kertoa missä kohtaa hinnat edullistuvat suurten ostoskatujen ja keskusten ulkopuolella.

vapaalasku_metsassa

Ilman kohdeopasta ensimmäiset päivät menevät helposti parhaiden laskureittien etsimiseen ja loma on yhtäkkiä ohi ennen kuin se on ehtinyt kunnolla alkaakaan. Japanissa on myös erityisen tärkeää tuntea viralliset ja epäviralliset säännöt off-pistehiihdon suhteen, eli missä voi laskea ja missä ei. Oppaillamme on tästä aina ajantasainen tieto.

Palauttetta palveluistamme: Elämysmatkojen oppaan opastus Myokon maisemissa oli ammattitaitoista ja erittäin hyvää. Hän auttoi meitä viikon aikana varustevuokrausten ja päiväretkien järjestämisen kanssa. Vinkit kylälle (ruokapaikat ym.) olivat hallussa. Viikon kruunasi päiväretki takamaastossa oppaan vetämänä. 10+! Myoko 2016. Lue lisää asiakkaidemme kommentteja >>

Valitse oma matkasi Japanin uutuuksistamme:

Piilopyydaa Petten kanssa 15.-24.1.2017 2 990 €
Apen piilopirtti Hokkaidolla 16.1.2017  2 490 €
Combo: Kiroro – Moiwa – Rusutsu 12.-22.2.2017 alk. 2 490 €
Combo: Nozawa – Cortina – Hakuba 9.-19.1.2017 alk. 2 490 €
Myokon puuteriviikko 26.1-4.2.2017 2 390 €
Japanin pitkä tupla: Hakuba ja Myoko   Useita matkustusviikkoja alk. 2 290 €
Kiroro ja Rusutsu   Valitse itse matkustusviikko alk. 1 840 €

Pohjois-Amerikan vapaalaskukohteet:
Kanadan Combo: Nelson ja Fernie 22.2-5.3.2017 2 690 €
USA: Aspen Snowmas -> Pyydä toiveidesi mukainen tarjous suoraan osoitteesta info@elamysmatkat.com.
USA: Vail Valitse itse matkustusaika alk. 1 990 €
Vapaalaske Euroopassa:

KATSO KAIKKI MATKAKOHTEEMME >>